Seuraava rokoteralli: Keskiviikkona 15.05. klo 14-15

Lue lisää

Pelokkaan, reaktiivisen tai aggressiivisen lemmikin kanssa eläinlääkärissä käyminen

Eläinlääkäri Lexavet Helsinki

Lexavetissä pyrimme ottamaan kaikkien potilaiden erityistarpeet huomioon, tarjotaksemme mahdollisimman stressittömän käynnin sekä lemmikille että omistajalle. Mahdollistaaksemme tämän, kerrothan jo ajanvarausta tehdessäsi, jos lemmikilläsi on erityistarpeita. 

Voimme vähentää lemmikin stressiä klinikalla varaamalla pidemmän ajan sitä tarvitsevalle. Tällöin lemmikille annetaan mahdollisuus tutustua tilaan ja henkilökuntaan omilla ehdoilla sekä aikaa rauhoittua ennen tutkimusten aloittamista. Tutkimukset tehdään lemmikin ehdoilla ja tarvittaessa lemmikkisi rauhoitetaan, jotta sen pelko ei pahenisi mahdollisesti kivuliaista tai epämiellyttävistä toimenpiteistä. 

Reaktiivisten tai muita koiria voimakkaasti pelkäävien koirien kanssa meille voi tulla sivuovesta, josta pääsee suoraan toimenpidehuoneeseen ilman aulan kautta kulkemista. Voimme myös tarvittaessa laskuttaa huoneessa siirrettävän maksupäätteen avulla. 

Kissoille meillä on erillinen odotustila ja oma toimenpidehuone, jotta koiria jännittävät kissat eivät joutuisi olemaan suorassa näköyhteydessä koirien kanssa. Lisäksi kissojen odotustilassa on Feliway feromonihaihdutin helpottamassa stressiä. 

Voimme tarvittaessa määrätä rauhoittavaa lääkettä annettavaksi pelokkaille tai aggressiivisille potilaille ennen eläinlääkäri käyntejä. Lääkityksillä helpotetaan lemmikin käsittelyä ja niillä voidaan vähentää pelokkaan lemmikin ahdistusta. Näin eläinlääkärikäynneistä tulee sekä omistajalle että lemmikille mukavampia ja lemmikkiä voidaan hoitaa turvallisesti. 

Olette myös tervetulleita harjoittelemaan vastaanotolle esimerkiksi punnitusta tai ylipäätään klinikan tiloissa olemista.  Henkilökuntamme antaa myös mielellään vinkkejä esimerkiksi kuonokopan käytön opettamisesta ja muista hyödyllisistä tempuista, jotka vähentävät lemmikin ja omistajan stressiä vastaanotolla. 

Meille jokainen lemmikki on tervetullut taustoistaan tai erityistarpeistaan huolimatta. Sinä ja lemmikkisi saatte Lexavetissä yksilöllistä kohtelua ja lemmikkisi erityistarpeisiin suhtaudutaan myötätunnolla. 

Lue myös:

Jaa Artikkeli:

Viimeisimmät Postauksemme

YLE Pentuliven Bordercolliepennut Lexavetissä – Katso Kuvat ja Lue Vierailusta!

Viime viikolla Lexavetissä vieraili kymmenen iloista bordercolliepentua elämänsä ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä. Täynnä energiaa ja uteliaisuutta, pennut tutkivat uutta ympäristöään ja leikkivät innokkaasti. Eläinlääkäri Kia Beerden kertoi, kuinka tärkeää on luoda positiivinen suhde pennun ja eläinlääkärin välille. Pentutarkastuksessa tarkistettiin muun muassa suun, silmien ja sydämen terveys, ja jokainen pentu sai myös varhaisrokotuksen. Tämä seikkailu ei ollut vain terveyden tarkistamista, vaan myös mahdollisuus sosiaalistua ja tottua klinikan ympäristöön. Lue lisää tästä ikimuistoisesta päivästä ja sen merkityksestä pennuille!

Read More »

Lemmikit ja ilotulitukset

Uusivuosi on monille lemmikeille stressaavaa aikaa. Rakettien pauke pelottaa usein koiraa ja uutenavuotena koirien karkaamisriski valitettavasti kasvaa huomattavasti.

Käymme läpi tässä artikkelissa, miten voit helpottaa lemmikkisi oloa seuraavana uutena vuotena.

Read More »

Lemmikit ja joulu

Joulu on ilon ja juhlan aikaa niin ihmisille kuin lemmikeille. Jouluun sisältyy kuitenkin monta lemmikeille vaarallista asiaa, jouluruuasta aina lahjanaruihin asti. Tässä artikkelissa käymme läpi yleisimpiä vaaroja lemmikille joulun aikana.

Read More »

Koiran kynsien leikkaus

Koiran kynnet muodostuvat kuoriosasta ja sen sisällä olevasta ytimestä, jossa on verisuonia ja hermoja. Kynnen ydin kasvaa koiran kynsien mukana ja siksi onkin tärkeää, ettei pitkiäkään kynsiä leikata kerralla liikaa. Kun kynsiä leikataan säännöllisesti, lyhenee ydin kynnen mukana. Näin kynnet pystytään pitämään tarpeeksi lyhyinä ilman haavereita, ja liian pitkät kynnet eivät pääse aiheuttamaan koirallesi terveyshaittoja.

Read More »

Tilaa Lexavetin uutiskirje!