Monet kodin ruoka-aineet ovat myrkyllisiä lemmikeille ja jotkin jopa pieninä annoksina. Koirien sekä kissojen kohdalla myrkylliset aineet eivät juuri eroa toisistaan. Kissojen kohdalla monien ruoka-aineiden todellisia haittavaikutuksia ei tunneta, mutta riskejä ei kannata ottaa. Tavallisia myrkytysoireita ovat muun muassa oksentaminen, ripuli, runsas kuolaaminen ja vartalon tärinä. Tässä artikkelissa käymme läpi lemmikillesi myrkyllisimmät ruoka-aineet.
1. Ksylitoli
Ksylitoli voi pienissäkin määrin aiheuttaa vaaran lemmikillesi. Koirilla ksylitoli laskee verensokeria. Jos koirasi pääsee käsiksi ksylitolitabletteihin tai purkkaan, kannattaa ensiapuna hieroa koiran ikeniin esimerkiksi hunajaa. Tämä nostaa koiran verensokeria nopeasti ja voi pahimmissa myrkytystapauksissa pelastaa koiran matkalla eläinlääkäriin.
2. Suklaa ja kaakao
Kaakaon ja näin ollen myös suklaan sisältämä teobromiini on koirille sekä kissoille myrkyllistä. Teobromiini voi pienissäkin määrin aiheuttaa lemmikillesi myrkytyksen oireita, jotka saattavat ilmaantua vasta tuntien jälkeen suklaan syömisen jälkeen. Huomiothan, että myös leivokset, joissa on käytetty kaakaojauhetta sisältävät teobromiinia.
3. Sipulit ja valkosipuli
Sipulit ja valkosipuli ovat haitallisia lemmikillesi suurissa määrin tai pitkäkestoisesti annettuna. Sipulien syömisestä voi seurata lemmikillesi anemiaa. Vaikka myrkytysoireet yleensä ilmaantuvat vasta pitkäkestoisen käytön yhteydessä, ethän syötä lemmikillesi sipulia sisältäviä ruokia!
4. Viinirypäleet ja rusinat
Viinirypäleet sekä rusinat voivat aiheuttaa lemmikillesi munuaisvaurioita. Myrkyllisen annoksen määrästä ei ole tällä hetkellä tarkkaa tietoa, mutta on raportoitu, että oireita on tullut koirille 2.8 grammasta rusinoita per elopainokilo ja 19.6 grammasta viinirypäleitä per elopainokilo. Koska kissat ovat usein koiria pienempiä, voi pienempikin määrä aiheuttaa oireita, joten olethan tarkkana!
5. Alkoholi
Alkoholi on pienissäkin määrissä myrkyllistä lemmikillesi, sillä niiden maksa ei pysty käsittelemään alkoholia. Varsinkin kissoille ja pienille koirille hyvinkin pienikin määrä alkoholia saattaa aiheuttaa pysyviä vaurioita.
6. Hiiva ja taikinat
Hiiva sekä hiivaa sisältävät taikinat alkavat käymään eläimen mahassa. Käymisen aikana taikina voi paisua lemmikin vatsassa ja käymisprosessi voi muodostaa kaasua ja etanolia (alkoholia). Turvonnut vatsa on erittäin kivulias ja pahimmassa tapauksessa voi aiheuttaa mahalaukun kiertymisen.
7. Kofeiini
Kofeiinia löytyy kahvin lisäksi muun muassa energiajuomista, teestä ja kofeiinitableteista sekä joistain virvoitusjuomista. Kofeiini aiheuttaa lemmikeille sykkeen nousua ja pahimmassa tapauksessa lemmikkisi verenpaine nousee ja se saa rytmihäiriöitä.
8. Avokado
Vielä ei olla varmoja siitä, kuinka suuri määrä avokadoa voi aiheuttaa lemmikillesi myrkytyksen oireita, joten onkin tärkeää, ettei sitä anneta lemmikille ollenkaan. Jos koira syö avokadon kiven, on suuri riski, että se jää suolistoon kiinni.
9. Ihmisten lääkkeet
Monet ihmisille tarkoitetut lääkkeet ovat myrkyllisiä lemmikeille, joten olethan tarkkana käsitellessäsi lääkkeitäsi!
Muita haitallisia aineita
Maito
Koirat ja kissat ovat laktoosi-intolerantteja, joten laktoosi ei pilkkoudu niiden suolistossa ja voi aiheuttaa ripulia ja vatsakipua.
Luut
Luut voivat aiheuttaa koiralle pahimmassa tapauksessa suolitukoksen. Lisäksi kovat putkiluut voivat sirpaloitua ja aiheuttaa vaurioita. Riskinä on myös esimerkiksi hampaiden lohkeaminen.
Pähkinät
Erityisesti macadamiapähkinät ovat erityisesti suurissa määrin nautittuna haitallisia lemmikillesi. Lemmikin ei tulisi päästä käsiksi muihinkaan pähkinöihin.
Sienet
Myrkyllisyys ja mahdolliset oireet riippuvat paljon sienilajista. Olethan tarkkana koirien kanssa metsäretkillä.
Myrkytyksen tyypillisimmät oireet
Myrkytyksen oireet voivat olla epämääräisiä, riippuen siitä mitä myrkyllistä ainetta lemmikkisi on päässyt syömään. Vaarallista oireissa on se, että ne voivat ilmaantua vasta myöhemmin ja näin myrkytystä ei välttämättä heti huomata. Yleisimpiin myrkytyksen oireisiin kuuluu esimerkiksi oksentelu, ripuli väsymys, apaattisuus ja ruokahaluttomuus. Oireisiin voi kuulua myös vapina ja levottomuus.
Jos epäilet että lemmikkisi on päässyt syömään jotain sopimatonta, olethan yhteydessä eläinlääkäriin. Kun oireet alkavat, voi tilanne olla jo vakava. Lemmikkiä ei tule itse oksennuttaa. Joissain tapauksissa voidaan ensiapuna käyttää lääkehiiltä. Saat eläinlääkäriltä puhelimitse ohjeet lääkehiilen käyttöön.
Myrkytyksen hoito
Myrkytyksen hoito riippuu myrkytyksen laadusta. Mikäli lemmikkisi on syönyt myrkyllistä ainetta, oksetutetaan se usein eläinlääkärissä. Eläimelle annetaan myös tavallisesti nesteytystä ja tarvittaessa lääkitystä.
Jos myrkytys on vakava, voi lemmikkisi joutua jäämään eläinlääkäriasemalle nesteytykseen ja suonensisäiseen lääkitykseen. Mikäli myrkytyksestä on kulunut aikaa, hoidetaan mahdollisia vaurioituneita elimiä tapauskohtaisesti.
Soitathan myrkytystilanteissa suoraa klinikallemme (044 7447 006), jotta saamme lemmikillesi tarvittavaa hoitoa nopeasti!