Kissan steriloinnilla ja kastraatiolla tarkoitetaan eläinlääkärin toimesta tehtävää kirurgista toimenpidettä, jossa kissan lisääntymiselimet poistetaan. Naaraskissan kohdalla puhutaan steriloinnista ja uroskissan kohdalla kastroinnista. Steriloinnissa naaraskissalta poistetaan munasarjat sekä joskus myös kohtu ja uroskissalta poistetaan kivekset. Molemmat toimenpiteet ovat rutiinitoimenpiteitä ja kissa toipuu näistä toimenpiteistä yleensä nopeasti.
Naaraskissan sterilointi
Naaraskissa voi tulla sukukypsäksi jo kolmen kuukauden iässä ja synnyttää vuodessa jopa kolme pentuetta. Naaraskissan kiima kestää keskimäärin viikon, jonka aikana kissa voi tulla tiineeksi. Kiima-aika toistuu 2–3 viikon välein. Kiima-aikana kissa usein naukuu jatkuvasti ja yrittää pyrkiä ulos asunnosta. Kissa saattaa myös alkaa merkkailemaan reviiriään virtsalla. Toistuva kiima-aika on kissan keholle suuri rasite ja saattaa aiheuttaa kissalle terveydellisiä ongelmia. Steriloinnilla poistetaan lisääntymiskyvyn lisäksi kiiman tuottamat hormonaaliset käytösongelmat sekä mahdolliset myöhemmät terveyshaitat. Kissan sterilointi estää märkäkohdun kehittymisen ja vähentää huomattavasti nisäkasvainten riskiä. Leikattu kissa on usein myös rauhallisempi ja sen reviiri on pienempi.
Uroskissan kastraatio
Uroskissa tulee sukukypsäksi yleensä naaraita myöhemmin, noin 6–8 kuukauden iässä. Leikkaamaton uroskissa saattaa hormonitoiminnan vaikutuksesta merkkailla reviiriään virtsalla ja käyttäytyä aggressiivisesti. Uroskissan virtsan haju on leikkaamattomilla kissoilla voimakkaampi. Uroskissan kastrointi poistaa hormonitoiminnasta johtuvan epätoivotun käyttäytymisen. Kuten naaraskissoilla, leikattu uros on usein leppoisampi, kissan reviirin koko pienenee ja virtsan haju laantuu.
Millon kissa tulisi leikata?
Kissa kannattaa leikkauttaa ennen ensimmäistä kiimaa, useimmiten noin 3–4 kuukauden iässä. Naaraskissan voi leikkauttaa vaihtoehtoisesti kiimojen välissä. Kissan varhainen leikkauttaminen pienentää naaraskissoilla muun muassa maitorauhaskasvainten riskiä huomattavasti ja uroksilla se usein estää merkkailun aloittamisen kokonaan.
Toimenpide
Toimenpiteeseen valmistautuminen on samanlainen sukupuolesta riippumatta. Kissaa ei saa ruokkia noin 8 tuntiin ennen leikkausta. Kissa rauhoitetaan ja leikkausalueen karvat ajellaan ja leikkausalue pestään ja desinfioidaan huolellisesti.
Naaraskissan sterilisaatiossa kissan vatsaan tehdään muutaman sentin viilto, josta eläinlääkäri voi helposti poistaa munasarjat. Munasarjojen poistamisen jälkeen haava suljetaan. Kissa pääsee kotiin usein jo muutaman tunnin sisällä, kun rauhoitteen vaikutus on kokonaan lakannut. Uroskissalla toimenpide on hyvin samanlainen, paitsi vatsan sijasta viilto tehdään kivesten pinnalle. Kivekset poistetaan viiltojen kautta. Myös kastraation jälkeen kissa pääsee kotiin jo muutaman tunnin sisällä.
Jälkihoito
Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että haava pysyy puhtaana. Tästä syystä kissasi saa eläinlääkäristä kaulurin mukaansa. Kauluria on pidettävä noin 10 päivän ajan, jotta voidaan olla varmoja siitä, ettei kissa pääse nuolemaan haavaansa. Jos kissa ei viihdy kaulurin kanssa ollenkaan, voidaan vaihtoehtoisesti käyttää myös haavapukua. Uros- ja naaraskissojen toipumisaika vaihtelee ja uroskissojen kohdalla kaulurin tarve on tapauskohtaista, ja yleensä sitä ei tarvita. Jos leikkaushaava erittää märkää tai punoittaa ja on turvoksissa, olethan yhteydessä eläinlääkäriisi!
Miksi kissa tulisi leikkauttaa?
SEY:n arvion mukaan Suomessa hylätään vähintään 20 000 kissaa vuodessa. Kissan leikkauttaminen ei ole ainoastaan terveyssyistä suositeltavaa vaan se on myös vastuullista toimintaa. Mikäli leikkaamattomia kissoja ulkoilee vapaana voi kissapari jälkeläisineen tuottaa jopa yli 780 000 jälkeläistä kahdeksassa vuodessa. Näiden hylättyjen kissojen kohtalo on usein karu ja vain 10 000 kissoista päätyy löytöeläintaloihin ja vain noin viides niistä löytää oman kodin.
Leikkauttamisen hyödyt
- Kissan leikkauttaminen ehkäisee ei-toivottujen pentujen syntymistä.
- Leikkauttaminen vaikuttaa kissan terveyteen positiivisesti ja voi pidentää kissan elinikää.
- Leikatut kissat ovat rauhallisempia.
- Leikattujen kissojen reviirit ovat pienemmät ja kissat elävät usein sopuisammin keskenään niin sisällä kuin ulkoillessaan.
- Leikattu naaraskissa ei voi sairastua kohtutulehdukseen. Varhain suoritettu sterilisaatio vähentää myös nisäkasvainten riskiä huomattavasti.
- Leikkaus ehkäisee uroskissojen merkkailua.
Leikatun kissan ruokavalio
Leikatun kissan energiantarve vähenee ja ruokavalioon tulisi tehdä muutoksia, jotta kissa ei pääsisi lihomaan. Leikatuille kissoille suositellaan hyvälaatuista ja riittävän vähäenergistä kissanruokaa. Kissan liikunnasta on myös hyvä huolehtia esimerkiksi leikkihetkillä.
Virtsatieongelmat ovat yleinen kissojen vaiva, joka voi lisääntyä leikkauttamisen jälkeen. Jos huomaat kissasi virtsauskäytöksessä muutoksia, olethan yhteydessä eläinlääkäriisi! Ruokavalion muutoksella voidaan ehkäistä myös virtsakivien muodostumista.
Eläinlääkärimme auttavat sinua mieluusti oikean ruoan valinnassa.
Leikkaukset Lexavetissä
Lexavetissä kissasi leikkaukset onnistuvat huolettomasti. Uroskissan kastraatio on naaraskissan sterilisaatiota hieman halvempi, toimenpiteiden eroavaisuuksien vuoksi. Leikkauksen yhteydessä voidaan suorittaa helposti eläimen mikrosirutus, joka auttaa kissasi tunnistuksessa. Mikrosirun tiedot kannattaa rekisteröidä turvasiruun. Tällöin jos kissa sattuu livahtamaan karkuun, voidaan omistajan tiedot tarkistaa helposti sirun avulla eläinlääkärissä.Meillä Lexavetissä lemmikkisi hyvinvointi on erityisen tärkeää. Voit varata ajan kissasi sterilisaatioon tai kastraatioon helposti nettiajanvarauksestamme tai numerosta 044 7447 006.
Muita kissamaisia artikkeleita Lexavetin blogissa: